Päivärinta ja de Haas kaksi kertaa viidentenä Oscherslebenissä.
05.10.2021

Pekka Päivärinta ja Ilse de Haas kaasuttelivat kahdesti viidenneksi MM sarjan jatkuessa lauantaina ja sunnuntaina 2.-3.10.2021 Saksan Oscherslebenin radalla.

Kaksi viidettä sijaa sivuvaunujen MM sarjan osakilpailussa Saksan Oscherslebenissä vankisti Pekka Päivärinnan ja hänen hollantilaisen matkustajansa Ilse de Haasin pyöräkunnan asemia MM sarjan kolmen parhaan joukossa. Viikonlopun menestys ei kuitenkaan miellyttänyt viisinkertaista maailmanmestaria Pekka Päivärintaa. Suomalaisella oli mahdollisuudet parempaankin, mutta pienet virheet käänsivät vaakakupin negatiiviseen suuntaan. Ajajan ja purkkiorjan painoero mietitytti pilottia.

--"Ajettavuusongelmia meillä on. Johtunee siitä, että Ilse on kevyt ja minä olen tämmönen jörrikkä. Me ollaan hitaampia vasempaan kääntyvissä mutkissa, muuten on kaikki ok. Niissä me jäädään", analysoi Päivärinta.

--"Sunnuntaina meillä meni startti vähän läskiksi ja jäätiin hitaampien taakse. Kun niistä pääsin ohi oli rata auki, mutta kiinni ei kärkeä enää saanut. Lauantainen kisa meni pieleen, kun kierroksella ohitettavat sotki. Sinisen lipun käyttö oli huonoa. Siinä meni aikaa ja muuten olisin pystynyt haastamaan Streuerin neljänneltä sijalta", summasi Päivärinta viikonloppunsa.

Viikonlopun nopein Oscherslebenin radalla oli sarjakärki sveitsiläispari Markus Schlosser/Marcel Fries voittaen molemmat kilpailut. MM hopeassa kiinni oleva brittiläis-ranskalainen kaksikko Todd Ellis/Emmanuelle Clement oli lauantaina kakkonen ja sunnuntaina kolmonen. Hallitseva mestaripari Tim Reeves/Kevin Rousseau tasasi pisteet Ellisin kanssa, mutta useat keskeytykset ovat latistaneet Reevesin saldoa ja britin pyöräkunta on sarjassa vasta neljäntenä.

Tulokset:Lauantaina 2.10.2021, 21 kierrosta:

1. Markus Schlosser/Marcel Fries SUI LCR Yamaha, 21 kierr., 2. Todd Ellis /Emmanuelle Clement GBR/FRA LCR Yamaha, 4,436 sek., 3. Tim Reeves/Kevin Rousseau GBR/FRA Adolf RS Yamaha, 5 sek., 4. Bennie Streuer/Jerome Remme, NED, Adolf RS Yamaha, 16,552 sek., 5. Pekka Päivärinta/Ilse de Haas FIN/NED LCR Yamaha, 19,418 sek. 

Tulokset: Sunnuntaina 3.10.2021, 21 kierrosta:

1. Markus Schlosser/Marcel Fries SUI LCR Yamaha, 21 kierr., 2. Tim Reeves/Kevin Rousseau GBR/FRA Adolf RS Yamaha, 5,104 sek., 3. Todd Ellis /Emmanuelle Clement GBR/FRA LCR Yamaha, 6,656 sek., 4. Bennie Streuer/Jerome Remme, NED, Adolf RS Yamaha, 14,545 sek., 5. Pekka Päivärinta/Ilse de Haas FIN/NED LCR Yamaha, 18,56 sek.

Tilanne sivuvaunujen MM sarjassa 2021 6/8 osakilpailuviikonlopun jälkeen:

1. Markus Schlosser/Marcel Fries. SUI LCR Yamaha 260 p., 2. Todd Ellis /Emmanuelle Clement GBR/FRA LCR Yamaha, 205 p., 3. Pekka Päivärinta/Ilse de Haas FIN/NED LCR Yamaha 157p., 4. Tim Reeves/Kevin Rousseau GBR/FRA Adolf RS Yamaha, 146 p., 5. Stephen Kershaw/Ryan Charlwood GBR LCR Yamaha, 144 p.

Kaksi viidettä sijaa piti Päivärinnan pyöräkunnan kiinni pronssisessa MM mitalissa. Joskin Reevesin pyöräkunta kipusi sarjassa Päivärinnan perään. Suomalainen on enää 11 pistettä britin edellä.

Superside sarjaa on jäljellä vielä kaksi kisaviikonloppua, eli neljä kilpailua. Seuraavaksi kolmipyöräiset kokoontuvat Brands Hatchin radalle Englantiin lokakuun puolivälissä. Sarja purkitetaan lopullisesti lokakuun lopulla Portugalin Estorilissa.

Kuvan (c) Mark Walters.