Päivärinta Kymiringin ensimmäisen kilpailun voittaja.
30.08.2020

Kymiringin uusi moottorirata sai 29.8.2020 ansaitsemansa kilpailullisen alun.
Iitin Tillolassa ratkottiin elokuun lopun viikonloppuna ratamoottoripyöräilyn SM pisteiden kohtalo. Team 44 Racing oli mukana sivuvaunujen lauantaisessa kilpailussa nostalgisissa merkeissä. Uusien koronarajoitusten vuoksi Pekka Päivärinnan matkustaja, ranskatar Emmanuelle Clement, ei voinut Suomeen matkustaa ja häntä tuurasi Kirsi Kainulainen.

Vuoden 2016 maailmanmestaripari oli odotetusti sivuvaunujen lauantaisen kilpailun ykkönen. Kun sivuvaunujen 8:n ratakierroksen kilpailu oli Kymiringin ensimmäinen virallinen kilpailu moottoriurheilun saralla, oli Päivärinnan pyöräkunta radan historian ensimmäinen voittaja. Mikä voisi olla moottoriradalle mieluisampaa kuin se, että avajaiskilpailun voittaa viisinkertainen Maailmanmestari.

Superside sarjan, eli sivuvaunujen MM sarjan, peruuntuminen muutti Team 44 Racing  tallin kauden suunnitelmat täysin. Päivärinnan  tallissa mietittiin asia uusiksi ja tiimi osallistuu kolmeen jäljellä olevaan Saksan kansainvälisen IDM sarjan kilpailuun. Osallistuminen viikonlopun SM starttiin palveli Päivärinnan valmistautumista Saksan sarjan kilpailuihin, jotka hän ajaa Clementin kanssa. On myös kuulunut huhuja, että kauden lopulla järjestettäisiin jonkinasteinen "World Cup", johon kaavaillaan osallistuvan kaikki MM sarjan huipputiimit.

--"Kymiringin kisan pääpaino oli moottorin testaus. Meillä oli käytössä muualla tehty moottorin ja ilmanoton järjestelmä. Päästiin vertaamaan sitä itse kehittämäni järjestelmän dataan ja todettiin, että jatkan oman järjestelmäni kehittämistä. Niin kuin yleensä. Saimme parannettua kierrosaikaa ja kun oli MM tason purkkiorja kyydissä, niin testi oli todenmukainen", summasi Päivärinta viikonlopun annin.

IDM sarja on tiimille jatkumoa ajopelin kehitystyössä ja kaikki tähtää tulevaisuuteen.

--"IDM sarjan kisat on minulle tärkeitä ensi vuotta ajatellen. Nyt on Covid-19:n vuoksi tavallaan välivuosi, mutta tiedetään, että MM tasolla tiimit on kovia ja siellä kehitystyötä tehdään isommilla resursseilla. Pelkkä aamupuuro tai positiivinen asenne ei riitä kisojen voittoon. On todella vaativaa olla sivuvaunuissa ykkönen ja sen vuoksi on pidettävä kiirettä ja ajettava testiä sekä haettava tekniikasta kaikki irti".

Team 44 Racing Pekka Päivärinta/Emmanuelle Clement nähdään seuraavan kerran starttiviivalla IDM sarjan seuraavassa osakilpailussa Lausitzringillä 11. - 13. syyskuuta.