Päivärinnalle ja Veräväiselle MM sarjan 2019 hopeaa.
20.10.2019

Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen voittivat MM sarjan päätöskilpailun ja sijoittuivat kauden 2019 MM sarjassa lopulta kakkoseksi.

Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM sarjassa kilpaileva Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen kaksikko päätti MM sarjan voitolla. Suomalaispari oli ykkönen Portugalin Estorilissa sunnuntaina 20.10.2019 ajetussa Gold Race kilpailussa. Voitto ja brittipari Ben ja Tom Birchallin keskeytys nostivat suomalaiset MM hopealle.

MM hopea on kokeneelle Päivärinnalle kuudes ja pyöräkunnan Yamahan menoa tasapainottavalle Jussi Veräväiselle toinen tämän värinen MM mitali. Mailmanmestaruuksia Päivärinnalla on viisi ja kerran hän on sijoittunut MM sarjassa kolmanneksi.

Superside sarjan päätöskilpailuviikonloppu Estorilissa sisälsi kaksi MM starttia. Päivärinnan pyöräkunta oli lauantaisessa, osin märällä radalla ajetussa, Sprint-kilpailussa viides tultuaan kolaroiduksi viimeisen kierroksella lopulta kolmanneksi kiilanneen Kees Endeveltin pyöräkunnan toimesta. Suomalaispari kisasi kolisteluun asti voitosta. Endevelt hyötyi välikelin rengasvalinnastaan, sillä sadekelin renkailla matkaan lähteneiltä sulivat renkaat alta kuivuvalla radalla.

--"Kaikki kärkiparit lähti sadekelin kumeilla ja ne kului kun rata kuivui. Viimeisellä kierroksella himmasin yhteen shikaaniin, että saisin suoralle hyvän lähdön. En tienny, että välikelin kumeilla ajavat kaverit oli jo ihan perässä ja ne ajo meidän yli ja työnsi ulos radalta", muisteli Päivärinta lauantaisen kilpailun ratkaisupaikkaa.

Sunnuntainen 17 kierroksinen Gold Race kulki yli puolivälin Birchallin veljesten johdolla. Kuudennesta lähtöruudusta startannut Päivärinta/Veräväinen kaksikko menetti otteen kärkikaksikkoon heti alussa jouduttuaan startissa pussiin hitaampien taakse. Päästyään kolmanneksi olivat kärjessä etenevät brittiparit kelanneet 10 sekunnin kaulan. Päivärinta kuitenkin saavutti kakkosena ajaneen Tim Reevesin pyöräkunnan ja meni ohi kymmenennellä kierroksella. Johtoon suomalaispari siirtyi muutama kierros ennen maalia Birchallin veljesten öljyvuodosta aiheutuneen keskeytyksen myötä.

--"Ihan hyvä kisa. Tehtiin siinä vielä viikonlopun paras kierrosaika. MM-hopea on ihan hyvä juttu tämän kauden ansiona", summasi Päivärinta.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM sarja 6/6 osakilpailuviikonloppu, Estoril, Portugali, tulokset:

Sprint Race 19.10.2019, 10 kierrosta:

1. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, Adolf RS Yamaha 19:32.704, 2. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR Yamaha +0.347, 3. Kees Endeveld/Jeroen Remme, Hollanti, Adolf RS Kawasaki +0.647, 4. Sam Christie/Adam Christie, Iso-Britannia, LCR Yamaha +1.962, 5. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR Yamaha +3.251 sek.

Gold Race 20.10.2019, 17 kierrosta:

1. Päivärinta/Veräväinen 30:57.609. 2. Reeves/Wilkes +4.389, 3. Christie/Christie +29.224, 4. Paul Leglise/Emmanuelle Clement Ranska, LCR Yamaha + 32.694, 53, 5. Endeveld/Remme + 57,461 sek. 

MM sarjan 2019 lopulliset pisteet:

1. Reeves/Wilkes 205, 2. Päivärinta/Veräväinen 173, 3. Birchall/Birchall 168, 4. Marku Schlosser/Marcel Fries, Sveitsi, LCR Yamaha 121, 5. Christie/Christie 103, 6. Endeveld/Remme 82, 7. Lukas Wyssen/Thomas Hofer, Sveitsi LCR Yamaha, 66, 8. Rupert Archer/Stephen Thomas, Iso-Britannia, Adolf RS Yamaha, 66, 9. Leglise/Clement 53, 10. Janez Remse/Manfred Wechselberger, Slovenia/Itävalta, RS Yamaha, 51 p.

Kuvan (c) Mark Walters. Gold Race palkinopallilla 3 parasta ajoparia.