Päivärinta ja Veräväinen toiseksi Assenissa.
19.08.2018

Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen - kaksikko oli ottaa takaisin sen, mikä heiltä sääntörikkomuksen vuoksi vietiin. Suomalaispari kaasutteli kakkoseksi ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM sarjan jatkuessa Hollannin Assenissa.  Päivärinnan pyöräkunta kutisti eron MM sarjassa kakkoseksi kabinettipäätöksen vuoksi nousseeseen hallitsevaan mestaripariin Ben ja Tom Birchaliin yhteen pisteeseen. Toisaalta duon kamppailu maailmanmestaruudesta vaikeutui, sillä Assenin Gold Racen ykköseksi kaasutteli sarjakärki Tim Reeves, kyydissään maanmies Mark Wilkes.

Hopeatila sunnuntaisessa kilpailussa ei tullut suomalaiskaksikolle helpolla. Kakkosruudusta matkaan startannut suomalaispari sai ensin erinomaisen lähdön ja säntäsi kärkeen ensi mutkiin, mutta pari tipahti senjälkeen alkukierroksilla kolmanneksi. Päivärinnan pyöräkunnan ero kärkipaikasta kamppaileviin Tim Reeves/Mark Wilkes kaksikkoon ja hallitsevaan mestaripariin Birchallin veljeksiin venähti sitten pahimmillaan neljään sekuntiin. Brittiparien kamppaillessa kärkipaikasta kisan puolivälissä Päivärinnan pyöräkunta nipisti edusta pikkusen kierros kierrokselta ja saavutti karkulaiset. Päivärinta ohitti Birchallit 11. kierroksella ja nipisti Reevesin edun alle sekuntiin. Kilpailun lopulla Reeves karkasi paremman suoranopeutensa turvin ja voitti kilpailun 2,5 sekunnin erolla suomalaisiin. Teknisiin murheisiin vauhtinsa menettänyt Ben ja Tom Birchall jäivät Päivärinnan pyöräkunnasta reilut kolme sekuntia. Loput kilpailuun startanneista pareista jäivät kärkitriolle puolisen minuuttia tai enemmän.

Pekka Päivärinta teki sen, mihin kaksikon ajopeli, LCR Honda, antoi mahdollisuudet.

--"Reeves oli nopeampi suorilla. Ei meillä ollut eväitä heitä haastamaan. Mutkaosuuksilla mentiin yhtä kovaa, mutta suorilla jäätiin", mietiskeli Päivärinta kilpailun jälkeen.
--"Nyt pitää taas miettiä, millä ero saadaan pienemmäksi. No, seuraava kisa ajetaan Rijekassa ja siellä on kaksi kisaa. Katsotaan", tuumi sipoolaispilotti kääntäen katseensa tulevaan.

Sivuvaunujen Superside-sarja jatkuu syyskuun alussa (8.-9.9.) Kroatian Rijekan Grobnik radalla kahdella kilpailulla. Sarja ajetaan finaaliin lokakuun alussa Saksan Oscherslebenissä.

Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM sarja 5/7 osakilpailuviikonloppu 19.8.2018, Assen Hollanti tulokset:

1. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, Adolf RS Yamaha 17 kierrosta, 29:59.042, 2. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR Honda +2.634 sek, 3. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR Yamaha +6.622 sek, 4. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanti/Ranska, LCR Kawasaki + 34.969 sek, 5. John Holden/Lee Cain, Iso-Britannia, LCR Kawasaki +35.107 sek.

Tilanne MM sarjassa:

1. Reeves/Wilkes 171, 2. Birchall/Birchall 120, 3. Päivärinta/Veräväinen 119, 4. Streuer/Reusseau 90 p.

Kuvan (c). Mark Walters. Pekka ja Jussi pokaaleinen Assenissa.