44 Racing jatkaa MM sarjaa toisena.
14.05.2018

Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen kaasutteli kauden 2018 avausvoittooonsa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen MM sarjassa.  Suomalainen kaksikko voitti Slovakiaringillä ajetun World Superside sarjan toisen osakilpailuviikonlopun sprinttikilpailun.  Kaksikolla oli myös mahdollisuuksia pidemmän Gold Race kilpailun voittoon, mutta se kariutui hollantilaisen Bennie Streuerin pyöräkunnan peittelyyn. Suomalaiskaksikko jäi siten podiumin ulkopuolle neljänneksi.
MM sarjakolmosena Slovakiaan saapunut suomalaisduo poistui kuitenkin sieltä sarjan kakkosena.

Päivärinnan ja Veräväisen muodostama pari oli sprintissä ylivoimainen.   Kolmannesta lähtöruudusta matkaan sännännyt suomalaiskaksikko kipusi johtoon jo lähtösuoralla, eikä sen koommin paikastaan luopunut.
Avauskierroksella 0,3  sekunnin päässä Päivärinnan pyöräkuntaa peesannut sarjakärki Tim Reeves kyydissään Mark Wilkes taisteli suomalaiskaksikon vanavedsssä kolme kierrosta, mutta joutui lopulta taipumaan voitosta reilulla 13 sekunnilla. 
Etukäteen yksi varmmimmista voittajasuosikeista, hallitseva maailmanmestaripari Ben ja Tom Birchall, kolaroi ja pyörähti ensimmäisellä kilpailukierroksella ja tipahti teknisistä murheista johtuneen yhden varikkokäynnin hidastamana kilpailun kolmanneksitoista. Puolet matkasta kärkiviisikossa ajaneet Streuer/Rousseau ja Holden/Cain kolroivat viidennellä kilpailukierroksella itsensä ulos kärkikamppailusta. 

Voitto maistui Pekka Päivärinnalle.

-- " Makea voitto ja eka tällä Hondan moottorilla, jolla viimeksi ajettiin viime kaudella yksi kisa. Nyt se saa ansaitsemanssa huollon". 

-- " Reeves yritti lähdössä kiusta, mutta otettin vähän yhteen kun se piti blokata pois. Ilma oli kuuma ja piti ajella renkaita       säästellen. Suorilla me vähän hävitää, mutta radalla on paljon mutkia ja niissä me tehdään eroa", summasi Päivärinta.

-- " Kisassa oli paljon tapahtumia, me ei niitä nähty, kun ajettiin keulilla", vitsaili sipoolainen Päivärinta lopuksi.

Reevesin jälkeen Slovakiaringin ruutulippumiehen työllsiti brittikaksikko Alan Founds/Tom Christie, joka pysyi jollakin tavalla Tim Reevesin kanssa samoilla sekunttilukemilla. Sveitsiläiskaksikko Kuakas Wyssen/Thomas Hofer sijoittui sprinttiklpailussa nejänneksi jo selkeästi edellisten kolmen parin takana.

Lauantaina ajetun 13 - kierroksisen Gold Race kilpailun voitosta käytiin tiukka kilpailu. Kärkinelikko saavutti maalin 1,8 sekunnin sisään. Joukko mahtui sekunnin sisään vielä kolme kierrosta  ennen maalia.  Viimeisilä kierroksilla kärjessä oli kaksi kaksintaisteluparia.  Tim Reevesin ja Birchallien pyöräkunnat kävivät väännön voitosta ja Päivärinta/Veräväinen kamppaili hollantilaisen Bennie Streuerin kanssa pronssista. Hollantilaisen piipahti ensimmäisen kerran kolmantena kisan puolivälissä.
Tämän sipoolaisen vielä kuittasi mutkaisella sektorilla, mutta toinen ohitus ratkasi kolmostilan kohtalon.

Päivärinnan ohjastaman LCR Hondan suoranopeus puhuttu sipoolaista kilpailun jälkeen.

-- "Pysytään kärkiparien imussa suorilla, mutta ei imusta ohi päästä. Toiset taas tulee meistä imusta ohi. Tämä on meidän ongelma. Mutakosuukssilla me oltiin nopeimpia ", selvitti Päivärinta ja otti ratkaisevan ohituksen omaan piikkiin.  

-- " Näin näyttötaululta, että joku on perässä, mutten reagoinut siihen tarpeeksi ajoissa. Pysyin siihen asti kärkiparien kyydissä ja olisin  voinut ajaa voitosta". Olisi van pitänyt puskea eikä kyttäillä takana. Sitten Streuer tuli ohi ja kaverin ajopeli on joukon nopein. Se pakeni suorilla ja oli tukkona mutkissa", summasi sipoolainen. 

Sivuvaunujen MM sarja on tällä kaudella tiukempi kuin vuosiin. Pienesta notkahduksesta sääntömuutosten kourista toipuneessa kolmipyöräisten sarjassa on tällä hetkellä useampi voittoihin pystyvä kaksikko.  Slovakiaringin pitkässä Gold Race kilpailussa kärkinelikko oli omaa lauokkaansa ja kilpailussa viidenneksi kirinyt sveitsiläispari Lukas Wyssen/Thomas Hofer jäi reilut puoli minuuttia. 

Ratamoottoripyöräily, sivuvaunut, MM sarja 2/7 osakilpailuviikonloppu:  

Slovakiaring, Slovakia, 11.5.2018, Sprint, 7 kierrosta, tulokset:

1. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR Honda, 15:45.731
2. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso Britannia, AdolfRS Yamaha,  + 13,805 sek
3. Alan Founds/Tom Christie, Iso Britannia, LCR Yamaha, +15,890 sek
4. Lukas Wyssen/Thomas Hofer, Sveitsi, LCR Yamaha, + 27,941 sek
5. Sam Christie/Adam Christie, Iso Britannia, LCR Yamaha, + 28,751 sek.


Gold Race, 12.5.2018, 13 kierrosta, tulokset:

1. Tim Reeves/Mark Wilkes, 29:07,918
2. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso Britannia. LCR Yamaha, + 0,401 sek
3. Bennie Streuer/Kevin Rousseau, Hollanti/Ranska, LCR Kawasaki, + 1,369 sek
4. Pekka Päivärinta/ Jussi Veräväinen, + 1,773 sek
5. Lukas Wyssen/Thomas Hofer, +35,395 sek.


Tilanne MM sarjassa, 12.5.2018:

1. Reeves/Wilkes, 70 p.
2. Päivärinta/Veräväinen, 54 p.
3. Birchall/Birchall, 43 p.
4. Wyssen/Hofer, 34 p.
5. Founds/Christie, 26 p.
6. Streuer/Rousseau, 22 p.
7. Janez Remse/Eamon Mulholland, Slovakia/Irlanti; AdolfRS Yamaha, 22 p.
8. Christie/Christie, 18 p.
9. Peter Kimeswenger/ Jens Lehnertz, Itävalta/Saksa, LCR Kawasaki, 18 p.
10. Jacob Rutz/Marcel Fries, Sveitsi, LCR Yamaha, 17 p.

 

Päivärinta/Veräväinen duolla on sivuvaunujen kolmas MM-osakilpailuviikonloppu edessään juhannuksena, jolloin sivuvaunut palavaat Saksan Sachsenringille Adac Sachsenring Classicin päälähtönä. Sitä ennen 44 Racing tiimi esiintyy Jurvan Botniaringillä ratamoottoripyöräilyn SM-osakilpailussa toukokuun lopulla. Botniaringillä Päivärinnan menoa tasapainottaa Kirsi Kainulainen.

 

Kuvan (c) Alternativ Slovakiaring. Pekka Päivärinta ja Jussi Veräväinen yleisötilaisuudessa ratavarikolla ajojen välillä.