Päivärinta ja Kainulainen voittokamppailussa Assenin MM osakilpailussa.
07.08.2016

Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen olivat mukana voittokamppailussa Superside MM sarjan osakilpailussa Hollannin Assenissa. Päivärinnan ja Kainulaisen kauden 2016 toinen voitto pakeni vain 0,054 sekunnilla.

Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen kaksikko pisti pelin jännittäväksi ratamoottoripyöräilyn sivuvauluokan MM osakilpailussa Assenissa. Kolmannesta lähtöruudusta 17 kierroksen kilpailuun startannut suomalaispari saavutti ruutulipun rinta rinnan brittiläis-ranskalaisparin Tim Reeves/Gregory Cluzen kanssa. Britin ajopeli oli maaliviivalla puolisen metriä edellä ja voitto pakeni ohitusta yrittäneeltä suomalaisparilta 0,054 sekunnin erolla. Kakkostilakin kuitenkin vahvisti Päivärinnan pyöräkunnan MM johtoa verrattuna sarjan kakkos- ja kolmostilalaisiin.

Supersiden MM sarjan kuudennen osakilpailun voitto oli kahden kierroksen jälkeen kahden parin eli Reevesin ja Päivärinnan pyöräkuntien kauppa. Kolmannesta ruudusta matkansa aloittanut Päivärinta/Kainulainen kaksikko siirtyi kilpailussa kahden kierroksen ajon jälkeen Markus Sclosserin ohi toiseksi ja nipisti seuraavien kierrosten aikana kilpaa johtaneen Reevesin eron puoleen sekuntiin. Kilpailun osittainen ratkaisu nähtiin jo puolivälin paikkeilla, kun ensimmäinen varvattavien ryhmä tuli kärkiparien eteen.

"-Varvattavat sotkivat pahasti. Heidän kanssaan piti olla varovainen. Reeves pääsi aina niissä tilanteissa karkuun ja se teki ajamisesta pumppaavaa, kun piti ajaa välillä riskillä häntä kiinni. Joissain kohdin Reeves oli nopeampi ja joissain me. Meidän pyörä on tällä hetkellä ehkäpä radan nopein", kiitteli Päivärinta, joka sai kilpailuun uuden tehdasvalmisteisen BMW moottorin, jonka sääntöjenmukaisuus tuli tarkistettua kilpailun jälkitarkastuksessa.

Reeves repäisi kierroksella ohitettavien vuoksi parhaimmillaan noin neljän sekunnin kaulan suomalaispariin. Nämä erot Päivärinta repi aina kiinni muutaman kierroksen aikana. Kilpailun loppukierrokset kärkiparit pujottelivat varvattavien joukossa ja voittokamppailu huipentui maalisuoralle, johon Reeves ja Päivärinta kaasuttivat rinta rinnan.

"-Ei vaan mahduttu enää ohi. Se on tuo viimeinen shikaani ahdas sivuvaunupyörille. Loppusuoralla pääsin puristamaan rinnalle, mutten ihan ohi", kuvaili Päivärinta kisan ratkaisun hetkiä. "Pääasia, että Schlosser jäi jälkeen ajamalla. Se oli yllätys, sillä uskoin sveitsiläisen olevan vahvempi. Yllättävän kauas jäivät muutkin".

Kakkostilan myötä ansaitut 20 MM pistettä lihottivat Päivärinta/Kainulainen parin pistesaldon 121 pisteeseen ja sarjajohdon 26 pisteeseen, sillä ennen Hollannin osakilpailua toisena ollut ranskalaispari Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau jätettiin Assenissa viidenneksi. Itse asiassa ranskalaiset tipahtivat MM sarjassa kolmanneksi, kun päivän startissa kolmospallille kivunnut sveitsiläiskaksikko Markus Sclosser/Thomas Hofer ohitti ranskalaiset yhdellä pisteellä. Reeves/ Cluze duo on MM sarjassa neljäntenä 89 pisteellään.

Supersiden WC sarja, 4./6 osakilpailuviikonloppu 7.8.2016, Assen, 28 kilpailuun karsittua kilpailuparia, tulokset:

1. Tim Reeves/Gregory Cluze, Iso-Britannia/Ranska, LCR Yamaha, 17 kierrosta, 29:33.074. 2. Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen, LCR BMW, + 0.054. 3. Markus Schlosser/Thomas Hofer, Sveitsi, LCR Suzuki, +10.160. 4. Bennie Streuer/Geert Koerts, Hollanti, LCR Suzuki, +26,614, 5. Sebastien Delannoy/Kevin Rousseau, Ranska, LCR Suzuki, +33.362 sek.

Tilanne MM sarjassa:

1. Päivärinta/Kainulainen 121, 2. Schlosser/Hofer 95, 3. Delannoy/Rousseau 89, 4. Reeves/Cluze 89, Streuer/Koerts 56 p.

Supersiden WC (World Championship) sarja jatkuu Saksan Oscherslebenissä ajettavilla kahdella MM startilla elokuun lopussa 27.- 28.8.2016. Sarjan ratkaisut nähdään viimeistään MM kauden päätöskilpailussa Englannin Donington Parkissa 17.9.2016. Seuraavan kerran Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen kilpailevat Imatranajoissa 20. -21.8.2016.

Kuvassa Päivärinta/Kainulainen 44 Reeves/Cluzen 77 perässä. Kuvan (c) Mark Walters.