Vaihdamme moottorimerkkiä Yamahaksi MM kaudelle 2019.
02.01.2019

Sivuvaunujen MM sarjassa on kaksi viimeistä kautta ajettu 600-kuutioisilla moottoreilla aikaisemmin käytettyjen tuhat kuutioisten sijaan. Pekka Päivärinta haluaa parhaan mahdollisen kaluston, ja siksi tiimiä tukeneet henkilöt olivat loppusyksystä yhteydessä Yamaha Motor Europeen.

Kaudella 2019 tiimi ajaa Yamaha YZF-R6:n moottoreilla, jotka on viimeistelty GYTR-osilla (Genuine Yamaha Technology Racing).
Kyydissä jatkaa toista kauttaan Jussi Veräväinen.

Uudet moottorit saapuivat vähän ennen joulua tiimille Suomeen. Seuraavaksi moottorit lähtevät Päivärinnan kanssa tammikuun 2019 lopussa Englantiin Mansfieldiin sivuvaunupyörän LCR rungon modifioimiseksi yhteensopivaksi uuden moottorin kanssa.

”Pyörämme Honda moottoreineen oli kilpailukaudella 2018 luotettava, mutta tehoa uupui kovimpiin kilpailukumppaneihimme verrattuna, eikä moottorin virittäminen ole sallittua. Kuulostaa ehkä yllättävältä, mutta nopeilla radoilla pysyimme vauhdissa paremmin. Nopeat, ajettavat mutkat nimittäin tasoittivat tehoeroja. Vaikeinta meille oli radoilla, joissa oli hitaista mutkista kiihdytyksiä” kertoi Päivärinta.

Pekka Päivärinta pohtii tulevaa kilpakauttaan seuraavasti: ”Sivuvaunujen MM sarja tiukentui 600 cc - säännön myötä ja vaatii parhaan mahdollisen kaluston ja tekniikan, jotta kilpailuja voi voittaa. Yamaha YZF-R6:n moottorit edustavat uusinta tekniikkaa ja antavat meille mahdollisuuden ajaa mestaruudesta. Olemme tyytyväisiä, että saamme tehdä yhteistyötä moottoritekniikan kanssa täysin kotimaisten Yamaha-kumppaneiden kanssa”.

”Tämä moottorin vaihto on iso investointi meidän tiimin kilpailukykyyn” lausui Päivärinta lopuksi.