Päivärinta ja Cluze testasivat Brittisarjan Assenin osakilpailun toisessa lähdössä.
01.10.2017

Sää sunnuntaina Assenissa oli parempi kuin lauantaina, jolloin koko päivän satoi. Kun sivuvaunut  starttasivat sunnuntaina alkuillasta viikonlopun toiseen lähtöön, niin aurinko oli kuivattanut radan ja antanut rataan pitoa. Kilpailuun starttasi 26 sivuvaunuparia, josta yhdeksän paria ajoi pienemmillä 600 cc moottoreilla.

Tim ja Tristan Reeves menivät pian lähdön johtoon ja ajoivat 1000 cc moottorinsa tukemana taas voittoon. Seuraaville sijoille ajoivat vahvemmilla 1000 cc moottoreilla sivuvaunuparit Bennie Streuer/Gerald Daalhuizen toiseksi ja Steve Kershaw/Stuart Clark kolmanneksi yleiskilpailussa. Ensimmäiseksi heikommalla 600 cc moottorilla pääsi sivuvaunupari Ben ja Tom Birchall neljänneksi 15 sekuntia perässä yleiskilpailun kärjestä ja toiseksi nopeimpana 600 cc cup sivuvaunuparina tulivat Pekka Päivärinta ja Gregory Cluze maaliin seitsemäntenä yleiskilpailussa vähän ennen kolmanneksi nopeinta 600 cc sivuvaunuparia Man - saaren voittajaa John Holdenia/Mark Wilkesiä.

Pekka Päivärinta kertoi kilpailun jälkeen: " Sunnuntain lähtö hiukan epäonnistui huonolta käänteiseltä lähtöpaikalta ja jäätiin sumppuun monen ensimmäisen kurvin aikana ja kun ensimmäinen pitkä suora aukesi eteen, niin 1000 cc koneet lähti karkuteille. Nousumme tapahtui hitaasti, kun meillä heikompi 600 cc kone kuin muilla, Otimme kyllä paikkamme 600 cc pyöristä ja ohitimme Holdenin ja vain Birchallit olivat päässeet karkuun, kun kilpailu keskeytettiin kun kärjessä kolarointia ja kaato viimeisellä kierroksella. Toinen sija 600 cc luokassa molempina päivänä oli hyvä, kun ajettiin ensimmäistä kertaa yhdessä Gregory Cluzen kanssa".

Tulokset, Assen  Hollanti, BSB sarjan sivuvaunuluokka. 1.10.2017, 10 kierrosta:

1. Tim Reeves/Tristan Reeves, Iso Britannia, LCR Kawasaki, 
2. Bennie Streuer/Gerard Daalhuizen, Hollanti, LCR Suzuki,
3. Steve Kershaw/Stuart Clark, Iso Britannia, LCR Kawasaki,
4. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso Britannia, LCR Yamaha,
5. Ben Holland/Stuart Ramsey, Iso Britannia, LCR Kawasaki,
6. Leglise/Oliger, Ranska, LCR Yamaha,
7. Pekka Päivärinta/Gregory Cluze, Suomi/Ranska, LCR Honda,
8. John Holden/Mark Wilkes, Iso Britannia, LCR Kawasaki.

BSB sarja jatkuu ja päättyy vuodelta 2017 lokakuun puolivälissä 13.-15.10.2017 Englannin Brands Hatchissa ja Päivärinta ja Cluze palaavat sieltä sivuvaunuluokassa asiaan.