Päivärinta ja Kainulainen harjoittelivat kaksi voittoa Botniaringillä.
29.05.2017

Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen tetasivat kalustoaan ja kotimaista tasoa viikonloppuna 27.- 28. toukokuuta Botniaringin radalla Jurvassa. Kaksikko koppasi kaksi vakuuttavaa voittoa kauden 2017 SM sarjan avauksessa. 

Lauantaina ajettiin sadekelillä ja sipoolaisduon voittomarginaaliksi 14 kierroksen kilpailussa kirjattiin vähän alle minuutti, 54.888 sekuntia. Sunnuntaina rata oli kuiva ja tällä kertaa kisan kakkonen, virolaispari Erro Pärm/Marvin Meius, jäi 10 kierroksen kilpailussa taakse 13,494 sekunnin erolla. 

Päivärinna pyöräkunta ei tavoittele Suomen mestaruutta, sillä SM sarjan osakilpailuja osuu samoille päiville MM sarjan viikonloppujen kanssa. Tämän toukokuun lopun viikonlopun kilpailut olivat kuitenkin tärkeitä valmistautumisia seurraavaan kolmen viikon kuluttua ajettavaan Unkarin MM osakilpailuun. 

-- " Hyvää treeniä tämä kisa oli" summasi Päivärinta.
-- " Ehjänä selvittiin", vitsaili sivuvaunupilotti.

Päivärinnan menoa tasapainottava "purkkiorja" Kirsi Kainulainen osallistui myös soolopyörien Superstock 600 luokan startteihin ja kaasutteli kumpanakin päivänä SM pisteille ja parhaaksi naisajajaksi ollen lauantaina kahdestoista ja sunnuntaina kahdeksas.

Päivärinta/Kainulainen kaksikko nähdään seuraavan kerran sivuvaunupyörän kanssa tositoimissa 16. - 18. kesäkuuta Pannoniaringin moottoriradalla Unkarissa, jossa kilpaillaan MM pisteistä. 

Kuvan (c) Tuomo Seppänen